perjantai 5. kesäkuuta 2015

Mikä ihana ilta!



Voi voi.. Ompas kulunut viime postauksesta! Täytyy sanoa, että välillä unohdin koko blogin olemassa olon. Nuo pihahommat vie niin mennessään etten malta olla sisällä istumassa! Täytyy tsempata nyt tämän blogin suhteen sillä pääkopassa on paljon kivoja idiksiä blogin varalle.
Tuuli on ollut ihan järjetön koko tämän alkukesän! Tänään illalla se kuitenkin laantui ja oli ihanan lämmin istuskella omalla pihalla. Tämä on kolmas kesä meille tässä talossa. Ensimmäisenä keväänä lumien sulaessa meinasi päästä itku, niin hoitamaton piha oli. Nurmikko oli vain savinen mutavelli, kasvoi vähän siellä ja täällä. Pihaa koristi suuri savikasa, joka oli edellisiltä jäänyt pihan kaivuusta pihaan nököttämään. Sitä sitten kottikärryillä vietiin paikasta toiseen ja saatiin kuin saatiinkin koko kasa tuhotuksi. Nykyään sen paikalla kasvaa kaunis nurmikko. Pihalta kaadettiin myöskin yksi iso hopeakuusi ja isot vuorimännyt, Lapset saivat papalta lahjaksi leikkimökin. Vaikka kotileikkejä siellä ei enää leikitäkkään, kova kuhina siellä silti käy. Välillä se toimii laivan hyttinä, välillä se on vallattu pelailuun poikien toimesta. Ehkä pikku O kasvaessaan tekee leikkimökistä taas pienen kodin.Kuisti ja terassi rakennettiin viime kesänä. Tämän kesän ohjelmassa olisi talon maalaus kunhan saisin vain valituksi oikean sävyn ja maalin.











Talon väriksi ajattelin ensiksi vaaleaa harmaata mutta nyt mietittyäni luulen sen jäävän keltaiseksi kuitenkin, Ehkä se keltainen voisi olla tummempi. Jos jollain on antaa vinkki kauniista keltaisesta niin tänne vaan kertomaan.

Palataan pian!

















Ei kommentteja:

Lähetä kommentti